Kitara

- Soitin: Kitara
- Soitinryhmä: Kielisoittimet
- Ääniala: E — e³ (E2 — E5); kromaattinen
- Vireisyys: C — vireinen
- Transponointi: Soi oktaavia alempana kuin kirjoitetaan
- Kielten virity: E,A,d,g,h,e¹ — (E2,A2,D3,G3,H3,E4)
- Huomioitavaa: Viritys merkitty soivana matalammasta kielestä korkeimpaan
Kuvaus
Kitara on kieliä näppäilemällä soitettava kielisoitin. Kieliä, joita on yleensä kuusi, näppäillään joko sormin taikka erityisesti soittamista varten tehdyllä plektralla. Akustisen kitaran ääntä vahvistaa sen kaikukoppa. Sähkökitaran ääntä vahvistetaan vahvistimella. Soitettavan äänen äänenkorkeus riippuu soitettavasta kielestä sekä siitä, miltä otelaudan kohdalta kieltä painetaan. Jos ääniä soitetaan samaan aikaan usealta kieleltä, saadaan aikaan sointuja.
Kitara on hyvin monipuolinen soitin ja sitä käytetäänkin runsaasti eri musiikkityyleissä. Taidemusiikissa kitaraa käytetään sooloinstrumenttina ja blues‑, jazz‑, rock- ja metallimusiikissa usein pääinstrumenttina. Kitara on hyvin suosittu instrumentti, koska sen alkeet on melko helppo oppia. Pidemmälle mentäessä kitara on kuitenkin hyvin haasteellinen soitettava.
Historia
Kitaraa muistuttavat instrumentit tunnetaan jo usean tuhannen vuoden takaa. Vuonna 1779 rakennettin ensimmäinen kuusikielinen kitara Italiassa. Kitaran viritys on vaihdellut suuresti ennen kuin nykyinen perusviritys vakiintui.
Sähkökitara patentoitiin jo vuonna 1936, mutta suurelle yleisölle sähkökitaraa alettiin myydä vasta 40-luvun lopulla. Ns. lankkukitaran keksivät toisistaan tietämättä Leo Fender ja Les Paul 40-luvulla. Näissä kitaroissa mikrofonit kiinnitettiin suoraan runkopuuhun eikä kaikukoppaan ja näin saatiin haitallista feedback-ilmiötä vähennettyä. Myöhemmin tästä feedback-ilmiöstä on tullut monen sähkökitaristin tavaramerkki.